on kävelevä kysymysmerkki, joka naisen hahmossa reissaa, kalastaa, lukee ja kirjoittaa, ei jaksa kauaa murjottaa; nautiskelee.

sunnuntai, marraskuuta 23, 2008

Ei mitään sanottavaa

Otsikko kertoo kaiken, mutta silti tuntuu, että jotain olisi naputeltava. Äsken äkkiseltään ärähtänyt lumimyräkkäkö on Älpäkön äänen päärmännyt? Äääähhh...

Sanoilla voi aina leikkiä, vaikkei mitään sanottavaa olisikaan. Niinhän tekee suuri joukko kirjailijoitakin;) Tähän joukkoon ei kuulu Finlandia-ehdokkaaksikin valitun Kosmonautin taituroinut Katri Lipson. Kosmonautti on kaunista kieltä, suurta tarinaa pienestä ihmisestä (ei näin tylsän pateettisesti ilmaistuna kuitenskaan); toivon ja epätoivon vääntöä, tsaijun ja mahorkan tuoksua ja soinnillisten ässien suhinaa (sihinää?). Lue Kosmonautti ja lennä!

Sanoista vielä sen verran, että mikään uutisotsikko pitkään aikaan ei ole ilahduttanut Älpäkköä niin paljon kuin tuo parin päivän takainen "Alkueläin sai rakennusviraston henkilökunnan vatsat sekaisin". No en tietenkään toivo kenellekään minkään sorttista ruokamyrkytystä, mutta tuo alkueläin nyt vain kuulostaa joltakin mahtipontiselta ja juhlalliselta oliolta. Ymmärrän toki, etteivät samaa juhlavuutta ole kokeneet pöntöillä päkertävät sairastuneet rakennusvirastolaiset. En vain voi olla maistelematta ja pyörittelemättä alkueläintä tai pohtimatta, miltä se v o i s i näyttää: alussahan kaikki näyttää aina hyvältä?

Toinen sana, jota olen maistellut ylä-asteen biologian tunneilta lähtien, on ektoplasma. Ja vielä kun myöhemmin tulin tietämään sen toisen merkityksen, sana sai yhä uusia ulottuvuuksia. Tosin pettymyksekseni olen saanut huomata, että nykyään ei puhuta enää alkulimasta vaan solulimasta, mikä on mielestäni latistanut sanan kiehtovuutta. Myöskään skeptikkojen havainnot ektoplasmasta jonninlaisena kananmuna- tai paperimössönä eivät ole olleet omiaan lisäämään sanan viehkoutta. Ektoplasmassa on kuitenkin sitä jotakin!

Eiköhän tämä riitä taas tältä erää? Jos luit tähän saakka ja ihmettelet nyt, että miksi ihmeessä luit, niin ihmettelen sitä minäkin. Kyllähän se jo tuossa otsikossa tuli selväksi, ettei Älpäköllä ole mitään sanottavaa.

Alla kuvissa ensin yhdenlainen "alkueläin" (kuva Wienin museosta) ja vielä "ektoplasmaa" (vino della casa Sisiliassa).


Loman tarpeessa. Ihan selvästi. Kuusi yötä lähtöön.