on kävelevä kysymysmerkki, joka naisen hahmossa reissaa, kalastaa, lukee ja kirjoittaa, ei jaksa kauaa murjottaa; nautiskelee.

torstaina, joulukuuta 24, 2009

Back to Palermo, part 1

Buongiorno Palermosta, Älpäkkö on palannut Sisiliaan.


Saavuimme siipan kera sunnuntaina vaihteeksi Milanon kautta ja juuri parahiksi ennen Euroopan lumimyräköitä. Kämppä, kaksio 700 metrin päästä rautatieasemalta, löytyi helposti ja osoittautui kuvien veroiseksi. Ylläribonuksena samassa talossa asuva vuokraisäntämme, Marco, lähti tiistaina joulunviettoon Roomaan ja antoi meille puolen talon verran (n. 100 m2) aurinkoista terassia privaattikäyttöön. Onhan se aina parempi kuin "oma" partsimme, joka on about kymmenesosa siitä...Ihanat ovat näkymät Panoramico Blun terassilta.






Terassille näkyy myös kasvitieellinen puutarha (kuva sisäänkäynnistä alla). Lieköhän sinne pääsisi joku päivä pällistelemään - taitaa olla liian lähellä?


No eihän sitä pelkästää omissa nurkissa ole pyöritty, tiistaina hurautettiin bussilla yhteen Palermon rannoista, Mondelloon, jonne on n. 10 km. Bussit kulkevat 10 minsan välein, eikä hintakaan haittaa: 1,2 € per nenu per suunta. Mondellossa pääsi ihan kunnon kesäfiilikseen ja sää oli mitä mainioin.


Kesällä ei taida paljoa hiekkarantaa näkyä turistien ja paikallisten pyllyjen alta, nyt meno oli mukavan rauhaisaa.



Eilen tepsuteltiin liki hellesäässä Palermon satamaan ja matkalla nähtiin reissun valitettavasti ainut jalkapallomatsi. Mehän tulimme tänne sunnuntaina ja värjöttelimme yön yli helvetillisellä Milanon (Bergamon) kentällä juurikin futiksen takia. Mutta mutta, säännöt olivat muuttuneet, eikä majapaikkamme välittänyt heppu pystynytkään hommaamaan meille tikettejä: ulkomaalaisten on hommattava lippunsa ihan ite. Eli siis matsi Palermo-Siena jäi näkemättä.

Lohdutukseksi (eihän me muuten...) ollaan värkätty kämpillä jos jonninlaista herkkua: ihanaisista raaka-aineista ei ole pulaa, eikä hinta päätä huimaa. Torilta saa esim. kilon mandariineja tai tomaatteja reilusti alle eurolla. Ja mikä maku! Ihan juotavan punkkupullon saa alle kahdella eurolla ja viitosella saa jo katuköökistä mahan täyteen ja ison oluenkin päälle.
Simpukatkin maistuvat hiukka eriltä kuin koto-Suomessa...tässä Pasta alla Vongale by Eero, nam.


Miekkakalalla ei ole vielä herkuteltu - hyvää odotellessa...
Eihän täällä toki ihan kaikki asiat ole paremmalla tolalla kuin kotosalla....Uutena Vuotena täällä on kuulemma tapana heitellä keskiyöllä, vuoden vaihtuessa,vanhoja tavaroita ikkunoista kadulle - miltäköhän Palermon kadut s i t t e n näyttävät?

Tänään, jouluaattona, torilla meno oli tavallistakin hurjempaa. Puoli tuntia tungosta meinasi olla liikaa...saatiin kuitenkin ostokset suoritettua.

Torin jälkeen kipaisimme vielä läheiseen Supermarkettiin, mitä ei aiemmin oltu hokattukaan ja hyvä oli että paikka löytyi: ihan naurettavat hinnat verrattuna ns. erikoisliikkeisiin, mitä täällä on vieri vieressä ja missä myydään siis pelkästään esim. juustoa tai sukkia tai polkupyöriä tai vessapaperia. Marketista kaikki löytyy kerralla ja paljon halvemmalla. Tosin onhan se aina oma kokemuksensa yrittää pikkukaupassa tulla ymmärretyksi ja ymmärtää itse.
Nyt kuunnellaan kämpillä Radio Suomesta joululauluja - kovin jouluinen tunnelma ei palmujen huojuessa ja ilman ollessa +23 ole, mutta ostettiin sentään jonninlainen lihanrimpula kinkun korvikkeeksi. Alkupalaksi kuitenkin insalata di marea ettei ihan urpoiluksi menisi;)
Tähän loppuun vielä muutama jouluinen otos. Hyvää joulua kaikille, Älpäkkö ja siippa vetäytyvät uneliaan jouluihmetyksen valtaamina rauhaiseloa viettämään. Ehkäpä Palermokin hiljenee pyhiksi?

Tuossa kuvassa alla siis joulutähtiä...

Buona Natale! Katso video ja nauti joulu"rauhasta" sisilialaiseen tapaan;)




Ei kommentteja: