on kävelevä kysymysmerkki, joka naisen hahmossa reissaa, kalastaa, lukee ja kirjoittaa, ei jaksa kauaa murjottaa; nautiskelee.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Loma Roomassa, osa 4

Lähtöpäivä: nakkaan vielä täältä Roomasta tämän sekavahkon, useana eri päivänä kirjoitetun sopelluksen ja yritän sitten koto-Suomesta fiilata juttuja lisää. Aurinko paistaa, hampaat ovat punaviinin värjäämät ja nenässä näppylä juustonsyönnistä - jätämme Rooman siis tyylillä?!!

8.11.2007 Palataan vielä eilisiltaan...käytiin aperitiiveilla jo toistamiseen hotskun nurkalla olevassa Ritz-baarissa. Meidät muistettiin ja palvelu oli erinomaista - no oli se sitä kyllä ekallakin kerralla. Hinta näköjään laskee kerta kerralta, pitäähän siellä siis käydä yksillä tänäänkin. Kuvassa muuten ihan asiasta viidenteen esimerkki roomalaisesta parkkeerauskulttuurista.
Aperitiivien jälkeen suunnattiin Trastevereen, mistä oli jo päivällä katsottu todella edukas ruokapaikka Ristorante Carlo Menta (Via della Lungaretta 101). Antit, primit ja secondit & pitsat melkein kaikki about 5 €. Hyvä palvelu, mukava atmosfääri ulkosalla "tohottajan" lämmössä ja ihan hyvä ruoka.Ja edulliset viinit, harmi, että novellot eivät olleet vielä saatavilla. Suosittelemme! Parasta pastaa tosin on edelleenkin nautittu siellä Piramiden lähistöllä olevassa tuiki tavallisessa trattoriassa, mistä hölisin aiemmin.Mutta siis tuolla Carlo Mentassa ihan ookoo talon pasta (iso annos) ja päälle kanaa ja salaattia. Siippa vetaisi tulisen pitsan, sekin kuulemma hyvää.

Tuo tapahtui siis eilen, keskiviikkona. Niin tänäänhän on Älpäkön 40-v. syntymäpäivä, kiitos kaikille onnitteluja tekstanneille.Juhlistetaan sitä oopperalla, tosin lyhennetyllä sellaisella: Tosca pitäisi taipua puoleentoista tuntiin. Ja sen jälkeen taas syömään...ja tänäänhän ne novellot putkahtavat ravintoloihin, jospa niitäkin ehtisi maistelemaan. Käytiin tänään päivällä huikopalalla yhdessä pikkubaarissa ja saimme sieltä mukaan mainoksen, jossa pauhattiin perjantaisen Vino Novello -partyn puolesta.Saas nähdä minkälaisia kekkereitä roomalaiset viinin kunniaksi järkkäävät.

Jaa mitäs torstaina päivällä tapahtui? Virittäydyimme taas toritunnelmaan, nyt Campo de' Fiorin torilla. Käymisen arvoinen paikka! Erehdyttiin tilaamaan jonninlaiset Cafe Liquerit joissa se cafe oli todellakin aikas pienenä osana raaka-aineista. Huh!

Ja tämän jälkeen taas kävelyä kävelyä kävelyä...sitten taas hotskulle huilimaan - hui, piti lähteä välillä parvekkeelle ihailemaan salamointia (tätä kirjoittaessa onkin yhtäkkiä jo perjantai-ilta ja ukkostaa).

Torstai-illalla siis Ritzin kautta oopperaan, joka oli ihan...no...ok. Väkeä oli niin vähän, että päästiin "halvoilla" lipuilla ihan lavan eteen. Piccolo Lirica taitaa olla pikkaisen liian piccolo, vähän jäi hämmentynyt olo esityksen jälkeen. Teatteri Flaianon aulassa oli muuten suomalaisen Heidi ?:n maalauksia (pitää tarkistaa tuo nimi).

Taideannoksen jälkeen toisenlaisten annosten pariin. Menimme sokkona sisään Antica Birreria Peroniin, jossa oli ihan helvetillinen meteli; kuin suomalaisessa baarissa vartti ennen valomerkkiä, mutta tämä porukka oli kyllä suht selvinpäin. Puheensorina ja häslääminen vaan kuului tämän ravintelin tyyliin ja hetken ihmettelyn jälkeen mekin sopeuduimme joukkoon. Vetaistiin "anteiksi" talon lautanen (naammm!) ja tomaattibruschetta (naamm!) ja primiksi pinaatti-pecorini-pastaa ja jotain muuta pastaa (naamm!) Suosittelemme! Ja koko lysti maksoi kahden olusen ja puolen litran talon viinin kera 35 €.

Mahat vaihteeksi pullollaan suunnattin taas älyttömän aikaisin hotskulle. Aamulla olisi herätys hiukka normaalia aikaisemmin & lähtö Ostia Anticaan. Ihanaa, että syntymäpäivä on vain kerran vuodessa: eihän sitä nyt sentään Älpäkkökään jaksa koko ajan hörppiä kuohuvaa...

Ei kommentteja: