Älpäkkö: Varsovan vuosipäivä lähestyy

Liki vuosi sitten, itsenäisyyspäivän tienoilla, Älpäkkö visiteerasi siipan kanssa Varsovassa. Se oli sen verran murheellisen vaikuttava tapaus, että tänä vuonna Suomen itsenäisyyspäivän ohella voin viettää Varsovan vuosipäivää.

Varsova on karhea kaupunki, jossa rinnakkain kisailevat vanha ja uusi, sota ja rauha, länsi ja itä. Varmasti tuon totaalisen tuhon ja uudelleenrakentamisen kaupungin voi kokea toisinkin, mutta Älpäkkö kulki "vanhojen" talojen kujia niskakarvat haamuista pörhöllään ja sydän surusta jomottaen. I h m i s e t - voi paska mitä ihminen keksiikään toiselle tehdä.

Nykyään vanhankaupungin tori näyttää siis tuolta (yllä), mutta saksalaisten ja venäläisten jäljiltä ei jäänyt oikeasti kuin tiilikasoja. Kaikki - jopa kuninkaanlinna - on rakennettu uudelleen. Kämppämme oli ihan tuossa torin kulmilla, bookattiin se joistain noista old-town-apartments -tyyppisistä firmoista. Ihan ookoo asumus ja järjestelyt sujuivat jouhevasti. Kesällä en ehkä menisi yrittämään nukkumista noin lähelle vanhankaupungin toria- silloin se on varmasti täynnä ulkokuppiloita ja elämää läpi yön.

Niin, eihän tietenkään olisi ollut pakko käydä ahdistumassa kidutusselleissä, joissa opas ystävällisesti kertoili puolalaisten kokemista raakuuksista tai Varsovan kansannousun museossa ,missä eräskin nainen vain tuijotti ja tuijotti ja tuijotti elokuvaa juutalaisten "hautaamisesta", tiedätte kyllä, en keksi tälle sanoja. Museo oli kyllä todella upeasti toteutettu ääniefekteineen kaikkineen. Suuret valokuvat kansannousun taistelijoista personoivat näyttelyt tavalla, joka ei voi jättää ketään kylmäksi, tai ainakin museo herättää ajatuksia. Todella epämiellyttäviä sellaisia.

No, tokihan teimme joulukuisessa Varsovassa muutakin kuin nyyhkimme historian kauheuksia. Tapani Kärkkäisen suurenmoisen "Sankarimatkailijan Varsova" -opuksen ohjein päädyimme mm. syömään sushia Euroopan pisimmältä (näin väitettiin!) itsepalvelu-liukuhihnalta ja juomaan ns. kaakaota eli nestemäistä suklaata hurmaavaan, vanhaan kahvilaan. Nyt tiedän, miksi lapset kiukuttelevat syötyään liikaa karkkia: tilasin suklaajuoman kera suklaakakun palan...Aivan kauhea jälkitila!!

Tämä taas on Zapiekanka, grillattu leipä, jossa on vaihtelevasti päällysteenä herkkusieniä, sipulia, kinkkua tms. Halpaa ja hyvää. Älpäkkö maisteli myös leivästä koverretun astian sisään tehtyä kansallis?sötköä - ei, älkää yrittäkö syödä sitä astiaa - bigosia. Mainitaan varmasti kaikissa oppaissa ja menee loistavasti alas Zubrowkan ja paikallisen piwon kera.

Hintataso oli Puolassa suunnilleen sama kuin Prahassa, eli edullinen, ja juomakulttuuri, toisin kuin Roomassa, olueen ja kunnon kekkuliin suuntautuva.

Tuollaiseen Pierrogeriaan, tai muuten vaan pierogeja tarjoilevaan paikkaan kannattaa myös tutustua. Sankarimatkailijan eli T. Kärkkäisen pierogi-vinkit kannattaa ottaa todesta! Nam!

Kulttuuripalatsissa - Neuvostoliiton lahjassa Puolan kansalle, heh - tuli myös tietenkin käytyä. Sisäänpääsyä oli lievästi sanottuna vaikea löytää, saati sitten sitä näköalatasanteelle kiidättävää hissiä, mutta ei kysyvä tieltä eksy. Siitä tulikin mieleeni, että varsovalaiset (muista puolalaisista ei voi kokemuksen puuttuessa tehdä vertailevaa tutkimusta) ovat kovia puhelemaan ventovieraille: bussipysäkeillä, toreilla, kaupoissa, missä tahansa saattaa paahaa aavistamaton turisti saada niskaansa puheryöpyn, jonka syytä tahi sisältöä voi vain sitten jäädä arvailemaan.

Vieläkin kismittää, että mitäköhän se yksikin mies Kulttuuripalatsin juurella vesisateessa hotdogia syövälle Älpäkölle oikein selitti? Ehdottiko varta vasten kohdalle pysähtynyt mieshenkilö kenties aiheellisestikin dieettiä vai avautuiko samaiselta snagarilta saamastaan salmonellasta? Hui hai.

Kuvassa kenties edelleen purku-uhan alla oleva - eipäs olekaan, kävin tsekkaamassa Kärkkäisen sivuilta - länsimaisella hapatuksella heijastettu kommunismin kukka, Kulttuuripalatsi. Kovasti ovat varsovalaiset nähneet vaivaa päihittääkseen tuon ikäviä muistoja mieleen tuovan jättiläisen, kuten taas tästä kuvasta (alla) näkyy, mutta nyt rumilus on siis saanut suojelupäätöksen.

Siperia opettaa. Niin myös Varsova. Oli ihana tulla kotiin! Täällä eivät sentään ihan vielä mummot raavi vuotavia avohaavojaan puistonpenkillä. Suosittelen rumankaunista Varsovaa kuitenkin vähän vähemmän herkkänahkaisille tai sitten heille (toivottavasti voin sanoa myös meille), jotka eivät halua kulkea täysin suljetuin silmin ja korvin.