Mutta aina juuri kun on (taas kerran!) luopunut tarinan toivosta ja läiskinyt vihoissaan kesken jääneiden kirjojen kansia kiinni - jokin aukeaa tai sulkeutuu tai jotakin ja lukeminen alkaa maittaa.
Niin on käynyt taas - kiitos kirjailijat!!
Tässä vaiheessa armas blogilukija saattaa alkaa jo haukotella tai ainakin ihmetellä, että mitä tekemistä on keskenään otsikon Kaukolla, Tovella ja tällä kaikella. Kiittämisellä ja kiitollisuudella ja lukemisella.
Nythän on näin, että Älpäköllä on trauma, joka liittyy Kauko Röyhkään. Nuorna tyttönä kävi nimittäin niin, että diggailin (edelleenkin kyllä!) Röyhkän musaa ja sitten vähän myöhemmin, muusikon näyttäessä kykynsä myös kirjallisuuden puolella, hänen armollista persoonaansa ylipäätänsä. Kerran sitten kauuuuniina kesäpäivänä eräässä ilmaiskonsertissa huomasin artistin nojailevan tummantuikeana tammeen ja minulle tuli pakottava tarve mennä kiittämään juuri lukemastani kirjasta. No mitä minä onneton sitten meninkään tekemään: kiitoksen sijaan pyysin nimikirjoituksen!
Pyynnnöstä oli se seuraus, että em. tummantuikea tammeennojailija ilmoitti, että hän ei nimikirjoituksia jaa ja lähti niiltä sijoiltaan, kesken konsertin. Mikä häpeä (olinkohan 15...?)! Sen koommin ei ole tehnyt mieli ketään kiitellä. Ensimmäinen ja viimeinen kerta oli myöskin se, että keltään erehdyin nimmaria ruinaamaan. Se on siis Kaukon syy!
Kiitosta nimittäin olisi jaossa Älpäköltä a i n a k i n Joel Haahtelalle ja Robert Åsbackalle. Haahtelan edellinen romaani Perhoskerääjä oli masterpiece, viimeisin Lumipäiväkirja ei ehkä ihan mutta eeerittäin hyvä silti. Åsbacka on mielestäni onnistunut loistavasti jo kahdesti peräkkäin: Torin laita ja uusin, Urkujenrakentaja ovat ihan huippulukemista. Lukemisen vauhtiin on siis taas päästy. Olkoon tässä siis julkinen kiitos - henk.koht. kiitokseen traumani on vielä liian veres. Onhan tuosta Kauko-episodista kulunut vasta, mitä, neljännesvuosisata ja rapiat.
No totuus on tietenkin taasen tuolla jossain, kangastuksena tai peräti ajattelemattomana ajatuksena.
Tove Jansson kuitenkin vahvisti käsitykseni, enkä lähde kirjailijoita enää kiusaamaan. Kesälukemiseni mukaan Tove sai elämänsä aikana ihan tolkuttoman määrän ihailijapostia ja kertoi vihanneensa! opettajia, jotka keksivät aina uudestaan ja uudestaan, että "Kirjoitetaanpas nyt koko luokka Tovelle". Tove Jansson nimittäin ainakin kertoman mukaan vastasi tuhansiin ja taas tuhansiin ihailijaposteihinsa itse. Sen täytyi olla todella uuvuttavaa.
Olkoon siis näin. Olkoon kiitoksenne t ä s s ä , virtuaalisesti. Kiitos kirjailijat: keksikäähän lisää tarinoita ja asetelkaa sananne Älpäkön mielen myötäisesti. Ja te muut: lukekaa!
Lukujonossa vielä ainakin: Alice Munron Sanansaattaja, Niccolò Ammanitin Taivaan ja maan väliltä, John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen, Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin ja monta muuta.
Jos kaunokirjallisuus ei kiinnosta, lue edes tämä. Toivottavasti ennätämme nähdä Sisilian ennen;) Enää 22 yötä lähtöön.
Elämä on karu selli. Tee siitä itsellesi karuselli. (On sanonut joku jossain.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti