Viime teksti päättyi haaveeseen nähdä se Etna viimeinkin ja kyllä, aamuseitsemältä kun kiipustimme jo aiemmin (ja etenkin sattuneesta syystä vielä jatkossakin..) mainitut noin 400 porrasta ylös niin siellähän lumihuippuinen ystävämme majestetisoi maisemaa.
Kyllä Etna kannattaa nähdä! Castelmonassa siis myös kuulimme sen (vrt. aiemmat jorinat) ja yhtenä iltana laava virtasi punahehkuisena pitkin sen kylkiä. Hengitystä tasataksemme käpöttelimme vielä hetken aamunhiljaisessa kaupungin?puutarhassa ihmettelemässä erinäisiä siivekkäitä.
Vaan sitten olikin aika lähteä nauttimaan reissun ekasta hellepäivästä Naxoksen rantaan. Ja kävellen, kuinkas ollakaan, taas kerran sisilialaisia kaahareita uhmaten. Alla kuvassa kilometrien pituisen matkan ainoa "jalkakäytävä" eli uloke sillan kupeessa.
Hetken matkaa kuljettuamme heräsi kysymys, että miksi hitossa sitä Etnaa piti kiivetä katsomaan...??? Alla kuvassa Naxos & Etna. Ja ihan vaan reitin varrelta näpsäistynä....
Päivä oli tosi tuulinen, joten uimaan ei ollut asiaa: rannalla liehuivat punaiset liput. Oli siis ihan pakko keksiä jotain muuta rantaelämää.
Rucola-pitsaa...mmmmm...
Naxos oli ihan jees näin kun ei vielä paljon turisteja ollut, mutta täytyy sanoa, että ajatukset siirtyivät jo Palermoon ja ihan oikeaan sisilialaiseen eloon. Taormina ja Naxos - ne ovat jotain ihan muuta. Kerta riitti. Ja kaikki rahat meni. Vähän kivikkoinen reissu kaiken kaikkiaan....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti