on kävelevä kysymysmerkki, joka naisen hahmossa reissaa, kalastaa, lukee ja kirjoittaa, ei jaksa kauaa murjottaa; nautiskelee.

tiistaina, toukokuuta 04, 2010

Pääsiäinen Tallinnassa

Tere!

Pääsiäinen vierähti Tallinnassa niin nopeasti, ettei älpäköidä ehtinyt;) No juu, ehkä syynä oli myös FB ja ehkä sekin, ettei kaupunki ja keväänkolea vierailu siellä mitään ihan järjettömiä intohimoja herättänyt. Ihan kiva reissu kuitenkin! Alla "pakollinen" kävellään pitkin kujaa -kuva.



Olihan siellä portaita ja kun hotskumme vielä oli Toompean mäen toisella puolen, niin kiipustaa sai. Hotskuvalinta oli tehty ihan uudenkarhean kylpyläosaston takia näin tylsästi. Ja olihan siellä aromasaunaa, höyrysaunaa, suolasaunaa, suomalaista saunaa (+90!) ja poreiluja altaassa ja klasissa. Ihan kiva, kun allasosasto oli auki aamu seiskasta ilta kymmeneen niin sai valita virkistäytyykö sitä aamulla, päivällä vai illalla - taidettiin kokeilla ne kaikki vaihtoehdot.

Alla oleva kuva ei ole pelkästään Vapauden Ristin Aukion turistipläjäyksen takia. Jotenkin sitä itsekin nimittäin ihan oikeasti herkistyi Viron historiaa pohtiessa. Herkistelyä oli myös mukava jatkaa Karoliina-baarissa, jonka sisäänkäynti melkein näkyy kuvassa oikealla....huima paikka louhittuna kiveen. Seiniä pitkin itkevä vesi säesti eesti-iskelmiä...

Maailmaa tuli tutkailtua myös Vana Tallinnan läpi - totta kai. Torilla oli jo muutama terassi auki kiirastorstaina.

Hintataso torilla on tietenkin kova (lähes Suomen) verrattuna laitakatujen juottoloihin ja syöttölöihin, mutta tähän postitiivisen poikkeuksen teki Tristan & Isolde - siis torin laidalla - josta sai eurolla ihania porkkana- tms. piirakoita. Paikan atmosfääri oli myös kiva, mutta olutta ei voi suositella: olikohan se jokin vitsi?

Seuraava kuva voisi olla varmaan mistä päin tahansa Keski-Eurooppaa...

...tämä kuva taas on juurikin Tallinnasta!

Pelmenien ystävinä näitä tarjoilevaa paikkaa ei onneksi Tallinnasta tarvi kauaa hakea. Ihan ykköspaikaksi hinta-laatu -suhteeltaan nousi kaupungin pikaisen tarkastelun jälkeen 24 h auki oleva Drink Station (vai olikohan tuolla jokin muukin nimi?), joka löytyy heti torin kulman takaa. Tosin yhtenä iltana siellä oli niin kammottavaa livemusaa, että oli pakko häipyä jo alkudrinksujen jälkeen.

Kulttuuria harrastettiin taas monipuolisesti (vai?) ja Kumussakin tuli siis käytyä. Alla Ilmar Malinin näkemys Lenin-sedästä vuodelta 1969.

Ja kenenkäs siluetti se täällä oksalla ylimmällä...Puhuvat päät olivat hauskaninha kokemus!

Ja nyt sitä toista kulttuuria eli porkkanapiirakkaa Tristan & Isoldessa...

...ja kurkku"drinksua" Drink Stationilla, nam!

Älpäkölle parasta Tallinnaa - kuten yleensäkin kaupunkeja - olivat taas talot ja vastakohdat. Alla muutama esimerkki tyyliin vasen/oikea by Tallinn.



Tässäpä siis pikakatsaus Tallinnan reissuun. Sää ei suosinut, mutta siihenhän oli varauduttu: kylpylän puolella tarkeni. Ja kyllä jo pelkästään käynti Viru-hotellin aulabaarissa on kokemus sinänsä, huh.
Tuohon seuraavaan kuvaan olisi varmaan hyvä päättää tarina tää, koska muistikortti tuli täyteen JUURIKIN kun pääsimme näköalatasanteelle....

...mutta laitetaan nyt vielä yksi pläjäys eli sammalsinetti tälle reissulle.

Varmasti vielä uudestaan Tallinnaan - kesäisemmällä kelillä kuitenniin ennemminkin.

Ei kommentteja: